tiistai 3. toukokuuta 2011

Vesieristystä.

Tänään olikin aloitettava vesieristeen levitys kylppärin seiniin. Melko lepposaa hommaahan tuo on. Huomenna aamulla toinen kerros. Muurari aloitti tulijan kuoren teon. Mietittiin myös yksityiskohtia tulijaan. "Hyllykkö" nyt ainakin tulee ja laskutaso. Paneelit tulivat myös. Listatalon valkoinen MDF-paneeli.
Tasoitemies tuli pohjamaalaamaan pinnat juuri, kun läksin hakemaan lapsia hoidosta. Päivän päätteeksi kannoin vielä 5 koivua mitkä metsuri kaatoi ja pätki lauantaina. 45min meni aikaa ja melkoinen hiki irtosi myös =) Katsotaan jos tällä viikolla alkaisi maitten ajo takapihalle. Muutama kuorma menisi vielä täytteeksi. Sitten multaa ja siementä perään. Takapihan teen nyt jo valmiiksi niin saa muksut juosta nurmella kesällä. Etupiha ja osa sivupihoista jää syksyyn.

kuviloita:


tuohon keskelle pystyyn tulee "hyllykkö".


leivinuunin puolen kuori tekeillä.


 hanakulmiin leikkasin "tiiviistysnauhasta" palat.


ensimmäinen kerros eristettä laitettuna.


tuon verrran sitä puuta siirtyi.



2 kommenttia: