lauantai 30. huhtikuuta 2011

Hauskaa vappua kaikille.

Hep, se on vappu käsillä. Sen verran käväsin aamulla talolla, kun töistä pääsin, että kastelin leivinuunin tulipesän katon valun. Näytin myös "tutulle" metsurille puut mitkä hän vielä takapihalta kaatoi. Itsellä on muka niin kiire etten kerkeä sitä tekemään =) Ensi viikolla jos yrittäs saada mullat takapihalle jo ja konekuski tulee levittämään kunhan kerkeää. Ensin täytyy pölkyt/rangat kantaa pois tieltä. Heti alkuviikosta pitäisi sähkärin tulla laittamaan lattialämmitystermostaatit paikalleen niin saadaan laattaa lämpimäksi. Samalla jos kattosvat katot kuntoon. Kattopaneelit tulee myös alkuviikosta. Heti, kun saapuvat niin alkaa niitten naputtaminen paikoilleen.

Muutama räpsy taas.

Tasoitemiehet saivat homman valmiiksi. Seuraavaksi sitten pohjamaalit.


Leivinuunin tulipesän katto valettuna. Kuva heti kastelun jälkeen. Huomaa keskellä oleva pahvi joka palaa sitten pois ja liikuntasauma on valmis.
 Pintoja.

Leivinuunin tulipesä.

Luukku/etulevykin jo paikallaan. Lämpömittari pitää olla =)
 Pintaa taas.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Uunia ja kittaamista.

Eilen tuli tasoitemiehet hommiin. Nauhoittivat eilen koko talon ja tänään laittoivat ensimmäisen kerroksen pintatasoitetta. Telalla seinään ja liipparilla siistiksi. Pikkusen sotkusta tuntuu olevan tuokin homma =) Muurari kasaa uunia ja hyvinhän se nouseekin. Kylpyhuone alkaa olla myös levytetty.

 Itä-Suomen Rakennuskuivauksen kaveri kävi tänään mittaamassa kolmesta poraamastaan reiästä laatan kosteuden ja tulos oli n.92& eli vielä pitää kuivumista tapahtua ennen, kuin pääsee esim vesieristeitä laittamaan. Ensi viikolla pitäisi sähkömiesten asentaa lattialämmitystermostaatit niin saadaan laattaankin lämpöä ja kuivumista nopeutettua. Jännää muuten, että kiillon ja cascon vesieristeitten työohjeissa sanotaan, että eristeen voi laittaa, kun uuden valun kosteusprosentti on alle 90. Mutta kuitenkaan esim. parkettia/laminaattia ei suositella asennettavaksi ennen, kuin kosteus on n.85% tai alle.

Ohessa jokunen räpsäys.


Takan tulipesän ylityspalkki.

Olohuone

Eteisaula, lastenhuoneet, vessa.

Keittiö/ruokailutila.

Olohuone.

"Väliseinä" katon "harjalle" nostettuna.

Makkari, vaatehuone, vessa.

Leivinuunin arina tekeillä. hiililuukku ja hiekkapeti.

Leivinuunin tulipesä tekeillä.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Levyt paikallaan!!

Jes. Nyt on levyt seinissä pois lukien kylppäri. Sillä ei ole nyt vielä kiirus.

kyökki.


eteisaula, lasten huoneet.

olohuone, taustalla makuuhuone. ihmettijöitä riittää ;)

hormi is ready, viimeisin pinta puuttuu tosin. "taakse" tehtiin väliseinä joka nousee kattoon asti.

Uunikin nousee melko mukavasti.

Nyt on hyvä mieli. levyt on melkeimpä paikallaan. Kittaajille siis paikat on valmiit. Tulevat tiistaina hommiin. Kylppäri pitää vielä koolailla ja levyttää mutta se nyt on pieni homma =) Sisältä on siivottu. Porukalla mennään vielä tänään siistimään pihoja ja autokatosta. Saa lapsetkin kantaa kortensa kekoon, lautoja/päkäleitä kantamaan =)

Pääsiäisiä kaikille!!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Uunin muuraus alkoi tänään =)

Hep, tänää alkoi uunin muuraus =) Keittiön puolelle tulee leivinuuni ja olkkarin puolelle takka. Hyvä tulee =) Tulisija on "pitkästä"tavarasta. Tilasin tänään luukut, nuohousluukut ja tuhkaluukut. Pikkasen auki 1000e kustantaan. Halpaa/kallista, en tiedä, hommattava ne kuitenkin on =)

Hitto, kun ei meinaa jaksaa pitää tätä blogia. Katotaan nyt...

Ai niin levytys jatkuu......ja jatkuu... Nyt alkaa olla levytys niin lähellä valmista, että ihan hymyilyttää. Kohta lähen takasin raksalle kattomaan mikä on tilanne. Siivoilen samalla. Se on melkein meikäläisen lempi puuhaa tuolla =)) Paaaljon mukavampi olla, kun on siistiä.

Aikataulukin tehtiin eilen. Lähinnä katottiin/mietittiin muuttohommaa. Katotaan kerkeekö/toteutuuko suunnitelma. Ensi viikolla tulee kosteusmittaaja kattomaan lattian kosteuden ja se määrittää sitä loppu aikataulua melko paljon.

Jokunen kuva. Järjestys on sekaisin.




Palataan taas asiaan, kunhan on jotain raportoitavaa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Levytystääääääääää.

Puuh, ei lopu levytys. Hyi miten hidasta hommaa se on. Tökkii ja pahasti. Noh, kunhan tällä viikolla saa paikat valmiiksi, että ensi viikolla tulevat tasoitejannut pääsee hommiin. Muurari häärii piipun kimpussa. Tiilitasotteen laittoa.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Piipun muuraus alkoi.

Hep, tänään tuli muurari kuten oli sovittu. Piipun teollahan tuo homma alkoi. Bitumikaistan päältä aloitti muuraamisen. Siitä pikkuhiljaa kohti kattoa. 1 koko tiilen ja 1 puolikkaan tiilen reikää tuleepi. Puolen tiilen reikä on häkähormi.

Juoksevaa vettä vesimittarista ei saada. Kaupungin veijot kävi laittamassa mittarin viime viikolla. Routa on nostanut sulkuventtilin karan ylös joten tyhjää pyörii. Odotellaan, että routa laskee niin varmaan vapun jälkeen saa vettä mittarista. Hyvitykseksi toivat 3000l säiliön vettä veloituksetta pihaan jotta päästään muuraamaan.


Aloitus.

 Ensimmäiset kierrot.



Pikkuhiljaa.

Kohta tarvittiinkin jo telineitä.



sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Levytystä edelleen.

Pikapäivitys. Ensi viikko menee vielä varmaan levyttäessä. Siinähän on tekemistä perhana. Tiistaina tulee muurari näppäämään uunin ja hormin pystyyn. Jokunen viikko tuossa varmaan menee. Melko mukava asia!! =) Kyselin tarjouksia mdf kattopaneeleista. Listatalon valkeasta. Katsellaan minkä tahon kanssa ruvetaan kaupoille. Tänään käytiin koko perheen voimin keräilemässä lumen alta paljastuneita rojuja jätesäkkeihin. Jonkun verran löyty tuulensuojalevyjen soiroja, villakaistaleita ja puupalikoita jne. Sais nuo lumet sulaa niin pääsis tekemään pihat jo ja kylvämään nurmikon.

Otan kuvia levytysurakasta kunhan kerkeän/muistan. Päivittelen sitten myöhemmin.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Levytystä edelleen, tiilet tuli.

Levytystä riittää. Tovi menee painiessa tuon levytyksen kanssa. Nyt on kuitenkin sisäkierto villoitettu joten ei muuta, kun levujä päälle. Rasoillekkin saa porata reikiä. Hidastaa taas tahtia.

Tiilet tuli tänään. 15 letkaa yhteensä+arinatiilet+tulitiilet. Laastia myös useempi kymmenen säkkiä 1000kg suursäkki. Melko mukavasti saatiin tiilet sisälle. Käsin ei kannettu yhtään tiiltä sisään. Kiitos tutulle kaverille joka tiiliä paikallisesta rautakaupasta toi.




levytys jatkuu huomenna....