torstai 23. kesäkuuta 2011

Ulkovuoren koolaus.

Toissapäivänä alotettiin ulkopuolen hommat. Ulkovuoren koolauksella nimittäin. Reipas kaksi päivää hommia ja koolaus on valmis. Ensi viikolla sitten ulkovuoren kimppuun. Paneelit tulee vakaan 170mm leveänä.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Lisence to muuttaa.

Hep, aamulla oli 0900 käyttöönottotarkastus. Hupsista tavarat saa kantaa sisään =) Huomauttamista ei löytynyt. Reilun viikon pitkä puurtaminen palkittiin. Sen verran tosin talo on sisältä vaiheessa, että saunasta puuttuu lauteet. Ne tehdään huomenna. Niitä kuuluisia listoja ei puutu YHTÄÄN =) Seuraavat 2 päivää meneekin siis muuttaessa. Ei olla nimittäin keretty pakkaamaan yhtään :/

torstai 9. kesäkuuta 2011

katsaus.

hojo pitkästä aikaa. paljon on tapahtunut viime päivityksestä. ollaan ahkeroitu niin paljon, että bloggaaminen on jäänyt vähemmälle.

ohessa kuviloita ihmeteltäväksi:


tuulikaapin komero.

tytön makkari.

pojan kammari.


 valmista lattiaa. viinyylikorkkia.



tekninen tila, jakotukit.


maalattu uuni.


ovet paikallaan ja listoitettu.


yleisnäkymä keittiöön eteisestä.


piä vessä.


himmettävät ledit.


ledejä.


keittiö melkein valmis.

  meidän makkari.


takka.


leivinuunin puoli.


ollkarin valot, toimi =)



ekat tulet tervalepällä =)


ledinauha toiminnassa, valolista puuttuu vielä.


lintu lenti sisälle taas.


khh katto paneloitu, tervalepällä.


lämminvesivaraaja toiminta valmiina.


huomenna kuistin valu ja muut hommat jatkuu. muuttokatselmus on ens viikolle varattu =)